Videoneuvotteluun liittyy ennakkoluuloja, joiden taustalla on sekä teknologiaan liittyvää pelkoa että uuteen välineeseen kohdistuvaa vastarintaa. Videoneuvottelun rooli etäopetuksessa on kuitenkin koko ajan vahvistumassa, sillä se avaa opetukseen kaksisuuntaisen ja vuorovaikutusta tukevan kanavan. Harjoittelun ja kokeilujen kautta ennakkoluuloja voidaan voittaa ja löytää paras tapa sovittaa videoneuvottelu osaksi osallistujien oppimisympäristöä tai organisaatioiden neuvotteluvälineeksi.

Etä- ja monimuoto-opetusta suunniteltaessa on syytä muistaa, että kaikki vanha ja lähiopetuksessa hyväksi koettu ei välttämättä toimi suoraan videoneuvottelussa. Videoneuvottelun käyttö ei ole pelkästään vanhan oppimateriaalin muokkaamista etäkäyttöön sopivaksi, vaan useimmiten kyse on laajemmasta opetuksen ja materiaalien uudelleen laatimisesta ja organisoinnista. (Sirviö 1999, 25.)

Käsittelemme työssämme videoneuvottelun vuorovaikutuksellista puolta, toisaalta teknisten tekijöiden ja toisaalta sosiaalisten tekijöiden kannalta. Tämän jälkeen haastattelemme kahta videoneuvotteluun osallistunutta henkilöä ja kysymme heidän kokemuksiaan videoneuvottelutilanteesta.

Videoneuvottelu on kaksisuuntainen ja reaaliaikainen kuva- ja ääniyhteys, jonka avulla voidaan opiskella eri paikoissa samanaikaisesti. Viestinnän perusasiat säilyvät samoina vaikka reaaliaikainen viestintä videokuvan välityksellä on uutta. Kuunteleminen, kyseleminen, ajatusten selkeä ilmaiseminen sekä rohkaiseva palaute ovat tärkeitä myös videoneuvottelussa. (Norvanto 1998, 4.)

Videoneuvottelu mahdollistaa lähes kontaktiopetukseen verrattavan vuorovaikutuksen opetustilanteessa mukanaolevien välillä (Husu, Salminen, Falck, Kronlund, Kynäslahti, & Meisalo, 1994, 9). Ollakseen rikasta ja toimivaa, se kuitenkin vaatii rinnalleen myös muita menetelmiä, (ks. esim. Rönkä 1997, 9) esimerkiksi puhelinta, faksia, sähköpostia ja erilaisia ryhmätyöohjelmia. Kaikkien teknisten ratkaisujen täytyy kuitenkin lähteä opetuksen ja oppimisen tarpeista; opetuksellinen tehokkuus perustuu nimenomaan siihen, kuinka erilaisia teknisiä ratkaisuja käytetään, ei itse tekniikkaan. Koko oppimistilanne on uudenlainen ja vaatii onnistuakseen huomattavasti tarkempaa suunnittelua ja erilaisia varasuunnitelmia

Videoneuvottelu soveltuu koulutustapahtumiin, kun halutaan tarjota etäopiskelijoille lähes kontaktiopetukseen verrattavia vuorovaikutteisia oppimismahdollisuuksia. Myös kun halutaan saada maantieteellisesti etäällä olevien osallistujien välille tunne toistensa läsnäolosta tai halutaan välittää kaukana oleville alan parasta asiantuntemusta, on videoneuvottelu hyvä ratkaisu. Videoneuvottelun avulla voidaan saavuttaa kustannussäästöjä ja tehokkuutta vähentämällä matkustamiseen kuluvaa aikaa ja rahaa. (Norvanto 1998, 4.)

Organisaatioissa taas videoneuvottelusta on hyötyä kun halutaan esimerkiksi osallistua kansainväliseen tai muuten organisaatioiden rajoja ylittävään yhteistyöhön. Lisäksi ongelmanratkaisut ja päätöksenteko nopeutuvat kun asioista voidaan neuvotella kollegojen tai asiakkaiden kanssa "kasvokkain" reaaliaikaisesti. Se myös tarjoaa puhelinneuvottelua paremman mahdollisuuden esittää asioita havainnollisesti esimerkiksi piirtämällä ja näyttämällä kuvia. Myös organisaatioissa videoneuvottelua voidaan hyödyntää koulutuksessa: esimerkiksi ympäri maata olevien yksiköiden henkilöstö voi osallistua koulutukseen samanaikaisesti, jolloin myös kysyttyjen kouluttajien tavoittaminen tulee helpommaksi ja halvemmaksi. (Norvanto 1998, 4-5.)

Videoneuvottelu voi olla joko kahden osapuolen välinen kaksipisteneuvottelu tai useamman osapuolen välinen monipisteneuvottelu. Kaksipisteneuvottelussa yhteydenotto tapahtuu niin, että toinen osapuoli soittaa toiselle, kun taas monipisteneuvottelussa tarvitaan neuvottelusilta, joka linkittää osallistujat toisiinsa. (Norvanto, 3). Videoneuvottelu voidaan myös toteuttaa siten, että paikalla on sekä lähi- että etäopetusryhmä samassa videoneuvottelussa. Tällöin etäluokka ja paikallinen luokka muodostavat yhdessä virtuaalisen tilan eli virtuaaliluokan (Husu 1997, 63). Näin muodostuu monimutkainen vuorovaikutusten verkko, jolloin osallistujaryhmät ovat välitetyssä vuorovaikutuksessa, mutta oman ryhmänsä piirissä suorassa vuorovaikutuksessa ja jossa jokainen tuo tilanteeseen omat kokemuksensa ja arvonsa. Tämä tilanne asettaa tilanteelle yhä suurempia haasteita tasapuolisuuden ja vuorovaikutuksen suhteen.

Tehokkaalle oppimiselle on ominaista laadukas vuorovaikutus. Oppija keskustelee muiden osallistujien ja ohjaajan kanssa. Tämän lisäksi oppija tutkii oppimateriaalia, mikä on myös vuoropuhelua ympäristön kanssa. Tarkoituksenmukainen media takaa henkilöiden välisen vuorovaikutuksen myös etäopetuksessa. (Norvanto 1998, 13.)

Suunnitteluvaiheessa tulee siis ratkaista, miten mediaa käytetään; onko se oppimateriaalin jakamisen kanava vai halutaanko sillä lisätä osallistujien välistä vuorovaikutusta. Oppimateriaalin jakamiseen käytettyjä yksisuuntaisia medioita ovat mm. kirjallinen oppimateriaali, radio sekä ääni- ja videokasetit. Vuorovaikutus on kuitenkin erittäin tärkeää oppimisessa ja siksi on etsitty välineitä reaaliaikaiseen viestintään. Puhelinneuvottelu, videoneuvottelu ja tietokoneneuvottelu ovat kaksisuuntaisia ja reaaliaikaisia medioita. (Norvanto 1998, 8.)

Videoneuvottelussa vaikutelma reaaliaikaisesta vuorovaikutuksesta syntyy kyvystä jakaa kokemukset käyttäjien kesken. Olennaista siis on, että yksilön toimenpiteet vaikuttavat samalla tavalla kuin todellisuudessa ja hänen toimenpiteisiinsä reagoidaan. (Kynäslahti 1997, 51.) Kaikki voivat keskustella yhteisesti ja tulla kuulluksi ja kaikki näkevät samat kirjoitukset.

Etäopetuksen eri muodoista videoneuvottelu ottaa parhaiten huomioon opetustapahtuman sujuvan vuorovaikutuksen ja korostaa sosiaalisen puolen tärkeyttä oppimisessa (Rönkä 1997, 6). Vuorovaikutus on kuitenkin melko rajoittunutta teknisen laitteiston vuoksi. Tärkeintä vuorovaikutuksen kannalta on osallistujien äänen kuuluvuuden laatu. Jos toisia ei kuule kunnolla ja joudutaan paljon toistamaan, osallistujien opiskelumotivaatio laskee. Toisaalta tärkeää on videokuvan laatu. Tällöin pitää ottaa huomioon niin taustavärit, valaistus kuin kamerakulmatkin. Kuvakulman valinnassa on tärkeää vaihtelevuus opetuksen sisällön ja kommunikaation tarpeiden mukaan. (Rönkä 1997, 8-9.)

Etäisyydestä ja teknisistä tekijöistä johtuen vuorovaikutus virtuaaliluokassa on kankeampaa ja hankalammin toteutettavaa. Etäluokan osallistujat ovat välitetyssä vuorovaikutuksessa paikallisen luokan ja ohjaajan kanssa eli he ovat toistensa kanssa yhteydessä vain laitteiston välityksellä (Husu 1997, 63). Ohjaajalta saattaa myös jäädä kuulematta osallistujien lyhyitä, spontaaneja kommentteja tai puheenvuoropyyntöjä, jotka ovat oleellisia luonnollisessa vuorovaikutuksessa (Husu ym. 1994, 33).

Huolellinen tekninen suunnittelu antaa hyvät puitteet vuorovaikutukselliseen opetukseen. Kuitenkaan perinpohjainenkaan tekninen suunnittelu ei takaa vielä onnistunutta etäopetussessiota, vaan videoneuvottelussa on pyrittävä toteuttamaan aktivoivia ja yhteistoimintaan tähtääviä työtapoja (Rönkä 1997, 10). Tuijottaessaan televisioruutua osallistujat voivat helposti passivoitua ja unohtua omiin maailmoihinsa ja juuri siksi heitä olisi pyrittävä erilaisin keinoin saada aktiivisesti mukaan. Tutkimusten mukaan (ks. mm. Salonen & Falck 1996, 89-90) videoneuvottelussa ohjaaja on avainasemassa ja kaikki vuorovaikutus tapahtuu hänen välityksellään ja tähän olisi pyrittävä saamaan muutos.

Viestintä videoneuvottelussa eroaa kasvokkain tapahtuvasta viestinnästä. Videoneuvottelussa ei voi reagoida ja vastata toisten kysymyksiin niin nopeasti kuin oltaisiin samassa tilassa läsnäolijoiden kanssa. Kun keskustelemme kasvokkain, eleet ja ilmeet korostavat viestin sanomaa ja ohjaavat meidän tulkintaamme, kun taas videoneuvottelussa eleet ja ilmeet eivät välity yhtä hyvin. (Norvanto, 5.)

Tästä johtuen esiintymiseen valmistautuminen on tärkeää. Esiintyjän on mm. etsittävä puheeseensa sopiva rytmi ja äänensävy. Sanat pitää artikuloida selvästi ja äänen nopeuteen ja tasoon on kiinnitettävä huomiota, jotta eri puolilla olevat osallistujat kuulevat ja ymmärtävät esitystä. Esitykseen voi tuoda vaihtelevuutta esimerkiksi muuttamalla äänensävyä, kehon kieltä, käyttämällä taukoa tai tekemällä kysymyksiä. Esityksen rytmissä tulisi ottaa huomioon osallistujien reaktiot ja heiltä tuleva palaute. (Norvanto 1998, 21.)

Esiintymisessä on lisäksi muistettava esimerkiksi katsekontakti kameraan. Katsekontaktin ylläpito on tärkeää etäällä olevia osallistujia ajatellen, sillä tätä kautta he tuntevat osallistuvansa tapahtumaan. Toisen puheenvuoro pitää myös kuunnella loppuun saakka, sillä videoneuvottelu edellyttää viiveen vuoksi enemmän vastausaikaa kuin tavallinen keskustelutilanne. Puheenvuorojen pyytämistavasta on sovittava etukäteen, jotta tilanne sujuisi joustavasti. (Norvanto, 7.)

Opetus- ja oppimistoiminnot, jotka perustuvat keskusteluun, kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen, ovat videoneuvottelun ydin. Ohjaajan roolissa on keskeistä saada aikaan kahdenlaista toimintaa; ensinnäkin osallistujiin on luotava varmuutta, jotta he ovat valmiita tuomaan esiin omaa asiantuntemustaan ja toisekseen keskustelua tulee ohjata niin, että se täyttää sekä oppimistavoitteet että osallistujien tarpeet. (Norvanto 1998, 17.) Vuorovaikutusta osallistujien ja ohjaajan kesken ja osallistujien välillä tulisi siis pitää yllä koko ajan ja yleensä vastuu tästä lankeaa ohjaajalle. Videoneuvottelussa vaarana on osallistujien mielenkiinnon laskeminen ja passivoituminen. Vuorovaikutuksen tulisikin olla aktiivista jo heti videoneuvottelun alussa, ettei etäällä olevat osallistujat omaksu passiivista asennetta. Esimerkiksi kysymyksiä esittämällä voidaan aktivoida passiivisimmatkin osallistujat mukaan vuorovaikutukseen. (Siantz & Pugh 1999).

Oppitunnin tulisi myös olla mahdollisimman vaihteleva opetusmenetelmiltään mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Erilaiset yhteistoiminnalliset ryhmätyömenetelmät ovat erittäin hyviksi havaittuja (ks. esim. Siantz & Pugh). Oppituntiin voitaisiin sisällyttää erilaisia vuorovaikutuksellisia opiskelumuotoja mm. keskusteluja, ryhmätöitä, aivoriihiä ja esitelmiä, jolloin keskiössä on osallistujien oma toiminta.. Näin osallistujien aktivaatiotaso ja mielenkiinto pysyvät jatkuvasti yllä ja he saavat itse vaikuttaa oppitunnin kulkuun. On myös syytä muistaa vaihdella vuorovaikutusjaksojen pituutta ja ajoitusta, ettei tunneista tule liian ennalta arvattavia (Siantz & Pugh 1999). Videoneuvottelussa on myös keskeistä löytää tasapaino suorassa yhteydessä tapahtuvan toiminnan (on-line) ja suorasta yhteydestä irrotetun toiminnan (off-line) välille. Osallistujille on luotava tilaisuus soveltaa, tulkita ja harjoitella kuulemaansa ja näkemäänsä. Siksi on tärkeää, että tunnissa on jaksoja, jolloin toimitaan oman ryhmän sisällä tai itsenäisesti työskennellen erillään suorasta videoneuvottelusta. (Norvanto 1998, 20.)

Videoneuvottelun etuna on se, että asioita voidaan havainnollistaa piirroksilla, valokuvilla, kolmiulotteisilla esineillä tai video-otoksilla. Kuitenkaan esimerkiksi piirtoheitinkalvoja ei voida käyttää niiden heijastuksen vuoksi, joten videoneuvottelua varten on suunniteltava omaa oppimateriaalia. Oppimateriaalia valmistettaessa on kiinnitettävä huomiota mm. väreihin ja tekstin kokoon ja sijoitteluun. Jos materiaali ei täytä videoneuvottelun kriteerejä, se on lähetettävä osallistujille etukäteen. Tällainen materiaali auttaa osallistujaa jakamaan huomionsa sekä edessä olevaan testiin että videokuvaa. Tällöin kuvaruutu ei ole osallistujan ainoa kiinnostuksen kohde. (Norvanto 1998, 24-25.)

Oppimisessa ohjaajien ja osallistujien välisellä vuorovaikutuksella on siis keskeinen merkitys. Ihminen ei opi uutta pelkästään yksin vaan muiden kanssa keskustelemalla ja väitellen. Etäopiskelussa nimenomaan videoneuvottelu mahdollistaa reaaliaikaisen viestinnän ja vuorovaikutuksen ohjaajien ja osallistujien kesken ja osallistujien välillä.

Lyhyen teoriakatsauksemme jälkeen tarkastelemme miten opit toteutuvat käytännössä ja miten osallistujat ovat kokeneet videoneuvottelutilanteen. Olemme haastatelleet kahta videoneuvotteluun osallistunutta. Toinen haastateltavista on ollut ainoastaan kerran videoneuvottelutilanteessa työharjoittelun puitteissa. Toinen taas on jo pitkään työelämässä olleena osallistunut useampaan kertaan videoneuvotteluun.

Ensimmäinen haastateltavamme, Opiskelija, osallistui videoneuvotteluun ollessaan työharjoittelussa Opetushallituksessa. Kyseessä oli työmatka Pohjois-Suomeen, jonka aikana otettiin videoneuvotteluyhteys Rautavaaran kunnasta Inarin kuntaan. Neuvottelussa keskusteltiin ‘Suomi tietoyhteiskunnaksi’ - projektin kehittämisestä ja etenemisestä. Osallistujina oli Rautavaaran päässä kunnan rehtoreita, opettajia, kunnanjohtaja jne., yhteensä noin 30-40 henkilöä. Inarissa osallistujia sen sijaan oli vain kaksi.

Rautavaarassa osallistujat olivat suuressa auditoriossa, jossa mikrofoneja oli riittävästi niin, että jokainen saattoi osallistua keskusteluun paikallaan istuen. Neuvottelussa toimi vetäjä, joka myös oli Rautavaarassa. Alussa osallistujat esittelivät itsensä yksitellen, jonka jälkeen vetäjä piti keskusteltavasta aiheesta luentotyyppisen esityksen. Vetäjän tehtävänä oli keskustelun ohjaaminen ja puheenvuorojen jako, joiden pyytämistavasta sovittiin etukäteen. Inarilaisiin kiinnitettiin neuvottelun aikana erityishuomiota, jotta he eivät jäänet keskustelusta ulkopuolisiksi.

Neuvottelun luonne oli siis luentotyyppinen, eli suuri osa osallistujista oli paikalla enemmänkin kuuntelemassa kuin osallistumassa neuvotteluun. Näin ollen osallistujat eivät juurikaan ottaneet kontaktia muihin kuin luennoitsijaan. Tilanne oli kuitenkin tasavertainen, eli jokainen halutessaan sai kommentoida ja osallistua keskusteluun. Opiskelija ei huomannut tilanteessa mitään vierastamista, eli neuvottelu toimi hyvin ja halukkaat uskalsivat avata suunsa.

Tekniikka toimi koko neuvottelun ajan moitteettomasti. Videoneuvottelulle tyypillinen kuvan hitaus kiinnitytti alussa huomiota, mutta silmä tottui siihen kuitenkin äkkiä. Ääni kuului hyvin, eikä keskustelu vaatinut asioiden toistamista.

Kaiken kaikkiaan tilanne toimi erittäin hyvin. Neuvottelussa syntyi aitoa vuorovaikutusta Inarissa olleisiin, joille videoneuvottelu oli varmasti mukavampi ja mielekkäämpi keino kuin puhelinyhteys, jossa puhujan eleet ja ilmeet eivät välity. Kuvan avulla kaikki osallistujat näkivät, keiden kanssa ovat yhteistyössä, jolloin henkilö tuntuu tutummalta myöhemmin yhdessä asioidessa. Tämä olikin yksi neuvottelun tarkoituksista - saada käsitys yhteistyökumppaneista ja näin helpottaa myöhempää asioimista.

Toinen haastateltavamme on pitkään työelämässä toiminut Johtaja. Hänellä on runsaasti kokemusta videoneuvotteluista eri yhteyksissä. Hän kertoi kokemuksistaan videoneuvottelutilanteesta, joka koski johtokunnan kokousta Ruotsin ja Suomen välillä. Kokoukseen osallistui molemmilta puolilta neljä henkilöä.

Sekä Suomessa että Ruotsissa videoneuvottelu tapahtuu sille tarkoitetussa videohuoneessa, joissa on molemmissa iso tv-ruutu. Mikrofonit on alkutestauksien perusteella aseteltu niin, että kaikki kuulevat toistensa äänet hyvin. Yhteydenotto tapahtuu niin, että Ruotsi soittaa Suomen päähän. Kokouksien tarkoituksena on tehdä päätöksiä ja ratkaista esiin tulleita ongelmia.

Johtajan mielestä tärkeintä on tekninen osaaminen. Kamera pitää olla aseteltu oikealla tavalla ja zoomauksien toimia moitteettomasti. Tästä ovat vastuussa itse kokoukseen osallistujat, jotka ovat osallistuneet lyhyeen perehdyttämisjaksoon. Välillä puutteellisen osaamisen takia eteen on tullut teknisiä ongelmia, esimerkiksi lähtevä kuva näkyykin ruudulla isona ja tuleva kuva pienenä. Muuten tekniset tekijät ovat toimineet melko hyvin, vaikka välillä itse yhteydenoton kanssa on ollut vaikeuksia. Äänen laatu testataan ja säädetään aina kokouksen alussa. Videokuvan laatu ei ole huippuluokkaa, asteikolla 1-10 Johtaja antoi arvosanaksi 7.

Kokous etenee siten, että johtoryhmän puheenjohtaja aloittaa kokouksen, jonka jälkeen edetään ennalta laaditun asialistan mukaisesti. Jokainen kokoukseen osallistuja on tavannut etukäteen, joten esittelyihin ei kulu aikaa. Kokous koostuu keskustelusta ja mielipiteen vaihdosta. Osapuolten osallistuminen riippuu käsiteltävästä asiasta, mutta jokaisella on mahdollisuus halutessaan osallistua. Puheenjohtaja kyselee mielipiteitä tai sitten jokainen, jolla on sanottava, ottaa itse puheenvuoron. Puheenvuoron saaminen tosin on välillä ongelmallista ja muiden huomion joutuu kiinnittämään esimerkiksi heiluttamalla kättään. Kokouksia ei juurikaan havainnollisteta, mahdollisesti joitain käsiteltäviä asiakirjoja esitetään dokumenttikameran avulla.

Vuorovaikutus ei ole Johtajan mielestä yhtä luontevaa ja hyvää kuin normaalissa kokouksessa. Osallistujiin ei saa kontaktia normaalilla tavalla ja keskustelu kangertelee teknisistä seikoista johtuen, esimerkiksi väliin kommentoiminen on vaikeampaa puheen viiveen ja päällekkäisyyden takia. Rutiiniasioiden hoidossa videoneuvottelu toimii hyvin, mutta jos asioissa pitää mennä pintaa syvemmälle, videoneuvottelu on hankalampaa. Ryhmien ajatusten vaihto toimii kuitenkin hyvin ja kokouksissa tehdään aivan normaalilla tavalla päätöksiä. Videoneuvottelukokoukset ovat normaalia rasittavampia, koska koko ajan joutuu kuuntelemaan ja kiinnittämään huomiota normaalia enemmän. Tämän vuoksi tilaisuudet eivät myöskään saa olla liian pitkiä. Johtajan mielestä riippuu käsiteltävästä asiasta hoituvatko asiat paremmin videoneuvottelun avulla vai normaalissa kontaktissa. Kuitenkin videoneuvottelussa on hyvä mahdollisuus vuorovaikutukseen, kun on mahdollisuus nähdä puhujan kuva ja ääni samanaikaisesti.

Oppimis- ja neuvottelutilanteiden onnistumisen kannalta on olennaista mahdollisimman luonnollisen vuorovaikutuksen syntyminen. Videoneuvottelu mahdollistaa tällaisen vuorovaikutuksen lähes aidolla tavalla, tosin se ei kuitenkaan koskaan voi täysin korvata aitoa face-to-face vuorovaikutusta, sillä tekniset rajoitteet tulevat vastaan. Olemme työssämme käyneet läpi tekijöitä, joiden avulla vuorovaikutusta videoneuvottelussa voidaan kuitenkin parantaa. Tilanteeseen etukäteen valmistautuminen on onnistumisen kannalta tärkeää ja lisäksi itse neuvottelutilanteessa on osattava toisaalta käyttää hyväkseen sen tarjoamia mahdollisuuksia ja toisaalta muistaa samalla sen asettamat rajoitteet. Videoneuvottelussahan fyysisen kontaktin sijasta osallistujat katsovat puhuvaa päätä televisioruudussa ja joutuvat puhumaan kameran kanssa. Yleensä he ovat tottuneet katsomaan televisiota eivätkä kommunikoimaan sen kanssa. Keskittymisen kannalta videoneuvottelu aiheuttaa myös uudenlaisen tilanteen, sillä se vaatii osakseen osallistujien täydellisen huomion.

Ihmisten kokemukset videoneuvottelusta ovat hyvin yksilöllisiä, kuten kaksi haastatteluammekin osoittavat. Toisia häiritsee vuorovaikutuksen kangertelu, toiset taas tottuvat siihen ja pystyvät keskittymään puheeseen häiriöttä. Kaiken kaikkiaan videoneuvottelu on kuitenkin varmasti paikallaan tilanteissa, joissa osallistujat eivät esimerkiksi etäisyyden vuoksi voi istua saman pöydän ääreen. Tekniikan jatkuvasti kehittyessä myös näitä teknisiä ongelmia saadaan tulevaisuudessa varmasti hiottua ja minimoitua.

Husu, J. 1997. Virtuaaliluokka - Missä laatu luuraa? Teoksessa Salminen, J. Etäopetus koulussa. Helsingin yliopisto: Yliopistopaino, 63-64.

Husu, J., Salminen, J., Falck, A., Kronlund, T., Kynäslahti, H. & Meisalo, V. 1994. Luokkamuotoisen etäopetuksen lähtökohtia. Kilpisjärvi –projektin alkuraportti. Helsingin yliopisto: Yliopistopaino, 9-14, 33.

Kynäslahti, H. 1997. Virtuaaliluokkaa etsimässä. Teoksessa Etäopetus koulussa. Helsingin yliopisto: Yliopistopaino, 51-56.

Norvanto, T. Videoneuvotteluopas. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Norvanto, T. 1998. Videoneuvottelu opetuksessa. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Painosalama Oy, Turku.

Rönkä, A. 1997. Videoneuvottelu koulujen opetuksessa. Teoksessa etäopetus koulussa. Helsingin yliopisto: Yliopistopaino, 6-10.

Sirviö, P. 1999. Oppimisympäristöt muuttuvat - Taideteollinen korkeakoulu tiiviisti muutoksessa mukana. Ote- lehti, osa 2., 22-25.

Siantz, J. & Pugh, R. 1999. Using Interactive Video for Instruction.

http://www.ind.net/distance_ed/ipse/fdhandbook/uiv.html. 29.11. 1999.