|
|||||||
|
TUTKIMUS
|
Ryhmän
tutkimusaiheet ovat vaihdelleet matkapuhelimien käyttöönotosta
kotipalvelussa videoneuvottelun palvelunlaatukysymyksiin, käyttöliittymäsuunnittelusta
etäopetukseen ja etätyön edellytyksistä vanhusten
puhelinpalveluihin. Yhteistä tutkimuksille on pyrkimys soveltaa kulloinkin
käsillä olevaan ongelmaan mahdollisimman monialaista tietoa
ihmisestä. Erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat sosiaalitekniikka
ja esteetön suunnittelu. Tutkimushankkeita käynnistetään
yleensä yhteistyössä yritysten ja muiden tutkimuslaitosten
kanssa.
Meneillään olevia tutkimushankkeita:
WOMEQUAL
WomEqual on kolmivuotinen (20052007) EQUAL yhteisöaloiteohjelman
hanke, jota rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto (ESR), opetusministeriö
ja kunnat. Hanketta hallinnoi Teknillisen korkeakoulun Sähkö-
ja tietoliikennetekniikan osasto.
WomEqual on yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on kehittää
toimintamalleja, joilla tuetaan erityisesti teknologia-alan yrityksissä
tai tutkimuslaitoksissa työskentelevien naisten etenemistä urallaan
sekä naisten innovaatiotoimintaa ja yrittäjyyttä. Lähtökohtana
on verkostoihin, liiketoimintaan, yrittäjyyteen ja tasa-arvokysymyksiin
liittyvän osaamisen vahvistaminen.WomEqualin tavoitteena on tuottaa
konkreettinen työkalu, verkkoyhteisö, tukemaan tekniikan naisten
verkostoitumista. Verkkoyhteisö lisää ja edistää
naisten kiinnostusta yhteistoimintaan ja tarjoaa roolimalleja. Yhteisö
tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja tietoa, löytää
kaivattua vertaistukea ja ratkoa uraan ja perheeseen liittyviä ongelmia.
TKK:n Tietoliikennelaboratorion Human Factors in Telecommunications- ryhmän
tavoitteena WomEqualissa on olla mukana luomassa käyttäjäkeskeisen
suunnittelun avulla verkkoyhteisöä tiedettä tekeville ja
tekniikan alan yrityksissä toimiville naisille. Tietoliikennelaboratorio
suunnittelee ja toteuttaa tarvekartoituksen, jonka pohjalta määritellään
vaatimukset verkkoyhteisön rakentamiselle. Tämän lisäksi
ryhmä tuottaa verkkoyhteisöön materiaalia, seuraa sen toimintaa,
kerää palautetta käyttäjiltä ja kehittää
verkkoyhteisöä. Lisätietoa hankkeesta www.weme.fi.
Päättyneitä tutkimushankkeita:
MIRROR
Human
Factors in Telecommunications- ryhmä on 5/2002 - 5/2005 mukana valtakunnallisessa
ESR -rahoitteisessa MIRROR -hankkeessa.
Tutkimusryhmän osaprojektin 'ITU -Innostutaan tekniikasta urana'
tavoitteena on motivoida oppilaita teknisten opintojen pariin. Tähän
pyritään havainnollistamalla opiskelijoille, että tekniikan
opiskelu tarjoaa lukuisia ns. ihmisläheisiä työtehtäviä
ja että teknisessä tuotekehityksessä voi ja on erittäin
hyödyllistä soveltaa tekniikan rinnalla myös tyypillisten
naisvaltaisten alojen kuten esim. psykologian, kognitiotieteen, viestinnän
ja kasvatustieteen opintoja. Projektin aikana kehitetään käyttäjäkeskeisen
suunnittelun opetuksen sisältöjä ja opetusmenetelmiä.
Projektin pääkehittämiskohteet ovat HFT-ryhmän kurssit:
Ihminen ja tietoliikennetekniiikka ja Tietoliikennepalveluiden
käyttäjäkeskeinen suunnittelu. Projektin kohderyhmänä
ovat sekä TKK:n tietoliikennetekniikan opiskelijat että lukiolaiset.
VIRIKE
Kevääseen 2003 asti jatkuvassa VIRIKE-hankkeessa etsitään
tapoja toteuttaa ikääntyneille käyttäjille suunnattuja
virkistys- ja ajanvietepalveluita Internet-ympäristöön.
Tutkimuksessa otetaan huomioon ikääntyneiden tarpeet ja uusien
teknisten ratkaisujen käytettävyys. Ryhmämme lisäksi
tutkimukseen osallistuu tutkijoita VTT Tietotekniikasta.
EURESCOM 1146: Getting
Online Communities to Develop
Tutkimuksen
tavoitteena on ymmärtää, miten erilaiset verkkoyhteisöt
toimivat ja miten erilaisten kommunikaatio- ja vuorovaikutusteknologioiden
hyödyntäminen vaikuttaa yhteisön menestykseen ja osallistujien
ryhmätunteeseen. Projektin tuotoksena valmistuu ohjeistus siitä,
miten tieto- ja viestintäteknologioilla voidaan tukea yhteisöjen
toimintaa ja ryhmätunnetta. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat
yritysten ammatilliset verkkoyhteisöt. Projektin yhteistyötahoina
ovat eurooppalaiset puhelinyhtiöt (BT, Elisa Communications Iceland
Telecom, Swisscom, Telecom Italia ja Telenor).
EURESCOM P1003: Exploiting the "Always On" concept.
EURESCOM P902: Sustainability
and the impact of ICT on schools, homes and community
Tutkimusprojektin tavoitteena on luoda uusi, tieto- ja viestintätekniikkaa
hyödyntävä opiskeluympäristö tukemaan sekä
koulussa että kotona tapahtuvaa oppimista ja opiskelua ja hyödyntämään
kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Tutkimuksen lähtökohtana
on huomioida opiskelijan koko elämänpiiri tarkasteltaessa oppimiseen
ja opiskeluun vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen toteutuksessa
yhdistyvät pedagoginen ja teknologinen ajattelu ja osaaminen sekä
käytettävyysasiantuntijuus. Projekti on silloisen HPY:n
ja Teknillisen korkeakoulun tietoliikennelaboratorion
yhteistyöhanke, ja yhteistyökoulumme Suomessa on Sepän
koulun yläaste Kirkkonummelta
EURESCOM P806: EQos, A
common Framework for QoS/Network Performance in a multi-Provider Environment
Jupiter
ja Jupiter
2
tutkivat multimedia-verkkopalveluiden kuten videoneuvottelun ja 3D-virtuaalimaailmaan
perustuvien asiointipalveluiden käytettävyyttä, palvelun
laatua ja teknistä toteutusta. Loppuraportti.
Päivitetty 29.8.2005 MHy